Kuvassa: tuotantoassistentti Sari Ala-Ukko, Antti Reini, Anders Engström ja Minkki
Vares oli positiivinen yllätys minulle. Aluksi koin elokuvan kerronnan turhan dekkarimaiseksi. Päähenkilön Jussi Varesin pohdinnalliset monologit kylän omituisista asukkaista tuntuivat vanhanaikaiselta ja toistuessaan paperinmakuiselta. Alkupuoli elokuvasta oli irtonaista hahmojen esittelyä ja päähenkilön käveleskelyä ympäri kylää. Kuitenkin kuvallinen kerronta oli omaan makuuni vaihtelevan onnistunutta. Pidin kamera ajoista ja Pohjanmaan maiseman hyödyntämisestä kauniina taustana tarinalle.
Vares yllätti myös puolestavälistä lähtien kerronnallaan. Hahmoista alkoi paljastua enemmän ja tunnelma muuttui synkemmäksi onnistuneesti. Aitoutta tarinaan tuli muun muassa lavatanssikohtauksessa Kari Tapion esiintyminen, sillä näin kerrankin ei ollut vain joku nimetön orkesteri soittamassa merkityksetöntä taustamusiikkia. Päänäyttelijä onnistui mielestäni hyvin. Alkuun hahmo tuntui hieman kankealta ja väkisin väännetyltä, mutta hiljalleen Varesista tuli uskottava, renttuudella höystetty, rikoksien ammattilainen. Peter Franzén on omia suosikkejani, hänen muuntautumiskykynsä ja näyttelijätaitojensa vuoksi. Myös nyt hän oli mielestäni vakuuttava uskonlahkon johtajan roolissaan. Sivuhahmot olivat ehkä turhan karikatyyrisoituja makuuni, mutta ehkä tarkoituksella siinä naurettiin maalaisstereotypioille.
Minkki, suuntana Suomi filmit!
Kotimainen kiristää hampaita
Mietin jälleen, mikä siinä on, että en pidä suomalaisista elokuvista. Tämänkin elokuvan takana on jo menestystä saavuttanut ohjaaja Engström, joka on ohjannut muun muassa suosiota niittänyttä Wallander tv-sarjaa. Lisäksi näyttelijäkaartissa on taitavia näyttelijöitä, ainakin Suomen mittapuulla. Arvelen, että osittain minua häiritsevät kamera-ajot, koska ne tuntuvat usein jääneen ajasta jälkeen. Lisäksi tunnelmamusiikki ei ole onnistunutta suomalaisissa elokuvissa ja näyttelijät toimisivat monesti paremmin teatterin lavalla, kuin tarkan linssin edessä. Kuitenkin pahinta on yleensä teksti. Huomaan yhä uudelleen ja uudelleen ajattelevani: Ei kukaan oikeasti puhu noin, käytä tuollaisia tauotuksia tai ilmehdi elokuvissa toteutetuilla tavoilla. Voi olla, että oman kulttuurin kuvauksista on helpompi erottaa epäaitous kuin elokuvatuotannon mekasta Amerikasta. Olen varma, ettei Amerikassa ole parempia näyttelijöitä. Varmaan amerikkalaisen silmiin heidän näyttelijänsä voivat vaikuttaa myös epäaidoilta. Näyttelijöiden äänenpainotukset särähtävät heidän korviin ja ilmeet vaikuttavat päälle liimatuilta. Ohjaaja Engström uskaltaa kuitenkin väittää, että Vares -elokuvat tulevat olemaan Suomen elokuvataiteen uusi vientituote kansainvälisillä markkinoilla. Aika näyttää miten käy, mutta ainakin kotimaassa suosio on ollut lupaavaa.
Aleksis Ärje kameran takana.
Kokemukseni kameran takana oli jännittävä
En ole koskaan aikaisemmin seurannut videoitua haastattelua. Tunnelma oli rauhallinen ja samalla mystinen. Näyttelijä Antti Rein yllätti minut pituudellaan ja sellaisella kansainvälisellä rauhallisuudellaan. Tosin hän vaikutti aidosti rentoutuvansa vasta poistuessaan viimeisten kuvausten jälkeen ja näin aidon suomalaismiehen hymyn nousevan hänen kasvoilleen. Olin jo unohtanut, että hän oli töissä. Osa näyttelijän työtä on puuduttava haastatteluihin vastailu ja kaupungista toiseen matkailu. Ohjaaja oli selkeästi ylpeä työstään ja kuvaili pidempisanaisemmin elokuvan tekoa ja työryhmänsä työpanosta.
Seuraan sivusta, kun haastatteluja valmistellaan ja yritän kirjoittaa jotain ylös.
Yritin kirjoittaa jotain muistiinpanoja paikanpäällä, mutta sen verran jännitti kaikki uusi ympärilläni, että paria ranskalaisviivaa enempää en paperille tekstiä saanut. Kynäkin piti lainata tiskiltä, kuten sanonta kuuluu: suutarin pojilla ei ole kenkiä.
Swan Median Päätoimittaja Outi Virenius haastattelemassa Uusimman Vares -elokuvan ohjaajaa.
