Vuosaari on elämien mosaiikki

Ensi-iltansa 3.2. saava Aku Louhimiehen elokuva Vuosaari on vahva elokuva. Se on kokoelma eri elämäntilanteita ja ihmissuhteita. Eniten olin vaikuttunut lasten tarinoista, ja se on paljon sanottu minulta, joka en ole suuri lapsi fani. "Vuosaari on elokuva rakastamisen vaikeudesta. Tarina ihmissuhteista, joissa rakkaudesta jää arpi",Louhimies kuvailee elokuvaansa ja rakkaus sen eri ilmenemismuodoissaan onkin selkeästi esillä läpi elokuvan.

Elokuva alkaa esittelemällä henkilöt. Omaan makuuni esittely on turhan irtonaista, olisin toivonut ehkä pidempiä pätkiä perheitä kohden tai sulavampaa tarinoiden vaihtumista. Kuitenkin mielenkiinto onnistutaan herättämään ja hahmot ovat uskottavia. Itse pidin erityisesti Lontoolaisesta Sean Pertween hahmosta mukavana lisämausteena. Tarina on mielenkiintoinen ja jopa koskettava, monien osalta, kunnes kaikki kaatuu vanhaan suomielokuvan kaavaan: seksiä, seksiä ja vielä kerran seksiä. Osasin trailerin perusteella odottaa jotain, mutta elokuva jähmettyi erikoiseen toistoon, missä jokainen hahmo vuorollaan päätyi petiin. Oliko se tarpeellista? Minun mielestä ei. Vähemmästäkin olisi ymmärtänyt. Muutenkin, jos kyseessä on rakkauden tavoittelu, onko seksi ratkaisu?

Vuosaari toimii, mutta repsahtaa ajoittain liioitteluun. Ihmistarinat ovat mukavan vaihtelevia keskenään ja on helppo löytää omien tuttujen piirteitä henkilöhahmoista. Näyttelijöinä on tuttuja suomalaisia nimiä, kuten Laura Birn, Jasper Pääkkönen (onneksi vain suht pienessä roolissa), Maria Järvenhelmi (hänet tiedän ainakin Rölli elokuvasta!) ja Matleena Kuusniemi. Ihastuin Kuusniemen näyttelijäruositukseen ja itse hahmoon, se herättää paljon keskenään ristiriitaisia tunteita. Mikko Koukin suoritus painonsakanssa kriiseilevästä yksihuoltaja isästä ei vakuuttanut minua, mutta oli sopivasti keveämpi tarina muiden joukossa. Laura Birn näytteli hyvin, mutta hänen hahmonsa, viinaan taipuva riitapukari, alkoi puuduttamaan elokuvan aikana. Uskon, että hahmon olisi voinut toteuttaa hillitymmin, jolloin rakkaudelle olisi jäänyt enemmän tilaa hahmon vihaamisen sijaan. Joku voi toki ajatella, että hänkin edusti yhtä elämän tapaa. Minulle se vain oli liian kärjistetty.

Kaikki ympättynä, sanoisin elokuvan olleen kaiken kaikkiaan hyvä. Puolivälin lakanakohtaukset olivat pilata elokuvan minulta, mutta tarinoiden monipuolisuus ja onnistunut toteutus voittivat minut puolelleen. Elokuva ei kompastu taiteilemaan ihmisten elämillä liikaa, vaan maalaa tarinoita ja jättää katsojan miettimään mitä tulee tapahtumaan ja mitkä ovat motiivit tekojen taustalla.